Tupakka, tuo päivieni petollinen pelastaja

Passiivinen tupakointi kuului elämääni jo sikiöaikana, joten käytännössä koko elämässäni ei ole ollut yhtäkään savutonta päivää.Muistan kuitenkin jotenkuten oman ensikosketukseni tupakkaan.

Se oli tavallinen arkiaamu, muistaakseni kevättalvella vuonna 1996 kun tämä neiti näpsäkkä sai mielestään ihan huippuluokan idean, ja ennen kouluunlähtöä kävikin isän röökiaskilla, luvatta tietenkin.

Mukaan tarttui muutama tupakka, joilla oli koulussa tarkoitus hankkia kavereita, koko 12-vuotiaan koulukiusatun tytön logiikalla.
Eipä tuo toiminut, yksin polttelin välitunnilla opettajilta piilossa poskareita.
Jokin siinä tilanteessa kuitenkin jäi mieleen, kun kerrankin toisten mielestä olin rohkea ja huomion keskipisteenä. Voi kuinka vähän tiesinkään....

No, se jäi toki kertakokeiluksi, mutta ei pitkäksi aikaa. Tästä parisen kuukautta eteenpäin istuin erään syrjäisen hevostallin tyhjässä karsinassa kahden itseäni vuoden vanhemman tytön seurassa. Toinen tytöistä oli se suosittu, se kovis, se joka veti röökiä ja jota ei kiusattu. Sinä iltana poskarit muuttuivat henkosiksi, eikä tupakointi jäänytkään enää kertakokeiluksi. Siitä eteenpäin tupakoinnista tuli tapa, vaikkakin vielä hyvin salainen.

Vuodesta 1996 jokainen aamuni alkoi tupakalla. Yläasteen puolivälissä tupakointi oli vielä helpompaa, sillä vanhemmatkin olivat jo asiasta kauan tienneet, eikä enää pitänyt salaillakkaan.
Tulihan siitä sanomista, mutta jokainen meistä alaikäisenä tupakoineista tietää paljonko vanhemmilla on siinä kohtaa tehtävissä, kyllä ne teinit aina jostain röökinsä taikoo ja polttavat jos niin päättävät.
Jälki-istuntolappujen kuittaamisesta tuli rutiini, johon vastattiin vain huokauksella ja kehotuksella piiloutua paremmin.

Tupakointi muuttui hiljalleen vallitsevaksi elementiksi elämässäni. Leffaan ei raaski mennä, koska joutuuhan siellä olemaan 1,5 tuntia tupakoimatta. Jaksanko lähteä risteilylle, kun tupakointi on rajattu vain pariin paikkaan. Ulkomaanmatka ois kiva, jos rahat ei menis röökiin ja jos koneessa ei tarvis olla tuntikausia polttamatta. Työpaikkailmoitus vaikuttaa kivalta, mutta en mä tonne voi hakea koska se on savuton ympäristö.

 Parikymppisenä alkaa heräämään toive perheenlisäyksestä. Pari vuotta myöhemmin raskaustesti näyttää plussaa, tilanne vaatii savukkeen. Tietoisena raskaudesta jatkan tupakointia. Vähennän tupakoinnin puoleen, enkä edes koe huonoa omaatuntoa. Myrkytän itseni lisäksi pientä viatonta syntymätöntä lastani. Noin 10 savuketta päivässä.Olen idiootti.
Lapsi syntyy, terve tyttö. Ja onneksi terveenä pysynytkin syntymästään saakka, vuodesta 2007.
Vuonna 2014 synnytän pojan. Tupakoin raskauden aikana, 2-5 savuketta päivässä. Poika syntyy kuukauden ennenaikaisesti, ja myöhemmin tulee julki neurologisia kehityshäiriöitä. Tutkittua yhteyttä tupakointiin näillä ei ole, mutta tiedä häntä. Idiootti olin jälleen jokatapauksessa.

Vuosi 2020. Aamulla nousen sängystä, heitän vaatteet päälle ja painun ulos tupakalle. MITÄÄN muuta ei voi tehdä, ennen kun se aamun ensimmäinen tupakka on vedetty. Pää ei toimi. Yskin niin että sattuu kun vedän henkoset, mutta se ei haittaa. Tarvitsen tämän tupakan, tarvitsen tämän hetken.
Naapuri herää yskimiseeni.

Laitan aamupalan, ruokin lemmikit ja juon aamukahvin. Tupakalle yskimään.
Pikkuhiljaa herään uuteen päivään. Sen mitä nyt ikinä hereillä olenkaan.
Tarttis siivota, ei kiinnosta. Päätän kuitenkin tehdä jotain, päätän käydä tupakalla ensin. Teen jotain ja menen taas tupakalle. Hengästyn kun nousen rappuset. Poika haluaa potkia palloa, äiti ei jaksa. Päivässä menee suunnilleen 20 tupakkaa. Se tekee noin 1h 40min tupakointia vuorokaudessa. Paljonkohan muuta siinä ajassa ehtisi tekemään?

Yöllä ei tule uni. Nousen sängystä ja menen tupakalle. Vedän ensimmäisen, toisen ja ehkä kolmannenkin tupakan. Pakko painua sisälle, etten yskälläni herätä koko kylää.
Menen takaisin sänkyyn. Yskä ei rauhoitu, en voi nukkua.
Yskä repii keuhkoja. Kohta on jo seuraava aamu.
Miltäköhän tuntuisi nukkua kokonainen yö, ilman yskää?

Maailmalla leviää virus joka iskee hengitysteihin. Olen polttanut sätkiä 24 vuotta. Keuhkot jo valmiiksi sököt. Tähänkö mä haluan kuolla, olenko mä valmis?

No en saatana ole.

 En.