Blogi tauolla toistaiseksi

Mä olen nyt kasannut itselleni sellaisen määrän projekteja, että jostain on karsittava. Blogiin olen tähän asti pyrkinyt kerran viikossa postaamaan, mutta nyt en usko siihen kykeneväni.

Satunnaisia postauksia saattaa toki tulla, mikäli aika jossain kohtaa sallii. Muutoin uskoisin että viimeistään syksyn tullen jatkan kirjoittamista säännöllisesti.

Kiitos lukijoille, ja oikein mukavaa kesää kaikille, nähdään taas =)

Fiilis kohotettu

Voi kyllä, nyt on paljon parempi mieliala.
Viime postaus olikin melkoista itsesäälissä rypemistä, eikä se olo kyllä koskaan ennenkään ole sillä kohentunut että sohvanpohjalle jää makaamaan.

Kallioon hakattu myrkkypullo tuli vastaan lenkillä. Pisti miettimään niitä omiakin valintoja.

Se on ihan hemmetin vaikeeta rämpiä epäonnistumisen jälkeen jaloilleen, mutta pidin tavoitteet mielessä ja pakotin itseni liikkeelle, ja lopettaa itseni myrkyttäminen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Mähän halusin parantaa vointiani ja terveyttäni, ei sitä kukaan mun puolesta tee, joten liikkelle vain.

Maanantaina fiilis oli matalalla, kuten edellisestä postauksestani huomasi. Askeleitakin kertyi vain 3100. Ketuilleen mennyt vappu masensi, olo oli vetämätön ja turvonnut. Kiristi, ahdisti ja v***tti. Tosissaan teki mieli heittää hanskat tiskiin, poistaa koko blogi ja painua kauppaan ostamaan karkkia, sipsiä ja ennenkaikkea tupakkaa. Päätin kuitenkin olla menemättä, ja korjata tilanteen muilla keinoin.

Tiistaina oli onneksi aivan mahtava sää, oli ihana lähteä kävelemään taas kauniisiin maisemiin. Meri veti taas luokseen, joten meren rannalla tuli käveltyä 6km lenkki. Matkan varrella oli toki pakko välillä pysähdellä ottamaan valokuvia.

Reitti kulki niemennokassa, reitille mahtuu monenlaista maastoa. Mutta vaikka reitti onkin kaunis, on se valitettavan lyhyt. Niemen kiertämisestä ei kilometrejä kerry kuin yksi, joten suuntasimme jatkamaan kävelyä toiselle rannalle. Yhteensä tuli käveltyä kuutisen kilometriä. Illalla energia riitti vielä kunnon kahvakuulatreeniin ja venyttelyyn.

Keskiviikkona piti palata samalle niemennokalle ystävän kanssa, suunnitelmana oli kiertää lenkki pariin otteeseen ja jättää auto kauemmas aloituspaikasta. Auto tuli kuitenkin ajettua melko lähelle, eikä lenkkiäkään tullut kierrettyä kuin kerran. Myös keskiviikkona tuli siis vaihdettua paikkaa kävelyn aikana. Menimme Langouraan, josta olen jo aiemmin kirjoittanut. Siellä vastaan tuli iloinen yllätys, hajotettuja pitkospuita oli alettu kunnostamaan, mahtavaa! Käymme jonkun ajan kuluttua katsomassa miten siellä edistytään. Kävelyt teki yhteensä noin 4km.

Torstaina  mun lenkkikaverina olikin sitten sellainen sähköjänis että oksat pois. 

Ja taitaa mennä pala latvaakin. 

Mun piti nähdä tätä ystävääni kynsien laiton merkeissä, mutta käytännön syistä lykkäsimme kynsihommia myöhempään ajankohtaan. Tämä ystäväni on yleensä hyvin kiireinen, mutta päätin kysyä josko hän lähtisi lenkille kanssani kun kynsien laitto nyt sitten peruuntuikin.

Tiesin kyllä, että hän on todella kovakuntoinen ja että nyt on muuten sitten vauhtia tiedossa. Kyllähän se hävetti, kun joutui ensimmäisen kilsan jälkeen pyytämään pientä hidastusta, mutta onneksi ystäväni ymmärsi asian. Mä pystyn kyllä kävelemään useamman kilometrin, mutta juoksijaksi minusta ei (vielä) ole. Kävelytahtini ei ehkä ole reippain mahdollinen, yleensä tahti on suunnilleen 5km/h. Kyllä näin jälkeenpäin naureskellen mietin, mitä mahtoivat ajatella kaikki vastaantulijat. Tiukkaa lihasta oleva nainen "repii" perässään hikistä, puuskuttavaa punkeroa. Viisi kilometriä pysyn mukana. 😂

Perjantaina tyydyin kotinurkkien maisemiin, koiran kanssa tassuteltiin pienessä vesitihkussa viitisen kilsaa. Empä sitten ollut tullut huomioineeksi sitä, että mun uudessa puhelimessa ei olekkaan sitä rööriä mihin kuulokkeet lykätään. Samperi, pakko tilata uudet. Rivakan metallin merkeissä tulee käveltyä paljon parempaa tahtia.

Lauantaina lenkki jäi väliin, sillä oltiin mökillä puuhommissa. Siinäkin kyllä syke nousi, ja askeliakin tuli. Tavoitteeseen en silti päässyt. Illalla vedin vielä nopeatempoisen pikatreenin vastuskuminauhalla. Unohdin tämän aktiivisuusrannekkeeseen manuaalisesti tallentaa.

Pieni katsaus rannekkeen tallentamaan dataan:

Treenejä täytyy ehdottomasti lisätä. Kävelyjen määrä on tässä hieman hämäävä, koska kesken kävelyn on vaihdettu paikkaa pariin kertaan. Lisäksi ranneke merkkaa kävelyksi automaattisesti jos kävelen yhtäjaksoisesti yli 5min. Tuota asetusta en viitsi muokata, unohdan kuitenkin muuten manuaalisesti aloittaa lenkin tallentamisen. Keskimääräiset askeleet on saatava reilusti ylöspäin. Pilalle mennyt maanantai toki vetää tuota keskiarvoa alaspäin, mutta silti lukema on surkea. Myös uniaikaan täytyisi saada pientä parannusta.

Painonlasku on oikein hyvällä mallilla. Periaatteessa tällä hetkellä paino putoaa hieman liian nopeasti, mutta se tulee kyllä tasaantumaan. Tämän viikon pudotus on -3kg. Maanantaista sunnuntaihin siis.

Entäs se tupakointi sitten, onko siitä myrkystä pysytty erossa? No ei ihan 100%, mutta lähellä. Tällä viikolla olen polttanut kaksi savuketta, yhden torstaina ja yhden lauantaina. Oliko pakko, no ei. Nää oli oikeastaan vaan typeriä päähänpistoja, vieressä tupakoivalta oli rööki pummattava ihan vaan muka seuran vuoksi. Ilmankin olisin voinut olla, miksi siis en ollut? Kyllä kumpanakin päivänä mun lähellä poltettiin useita röökejä, sekä ennen että jälkeen sen kun päätin itsekkin yhden vetää, eikä se edes ollut ongelma. 

En kuitenkaan sen kummemmin lähde näistä itseäni sättimään tai soimaamaan, kaksi tupakkaa viikossa on kuitenkin paljon vähemmän kuin se reilu 100 tupakkaa viikossa. Aika määrä niitä on jo jäänytkin polttamatta.

 

Seitsemän viikkoa huomenna. Oho.
Ja joo, kyllä tiedän etten nyt voi kutsua itseäni savuttomaksi, kun kerran viihteellä ollessa aion jatkossakin tupakoida, mutta tyytyväinen olen silti itseeni tämän viikon osalta. Parannettavaa on monessa asiassa, ehdottomasti, mutta ei Roomaakaan päivässä rakennettu. 

Ne myrkyt oli helppo kerryttää keuhkoihin, eikä ollut muuten ollenkaan vaikea kerätä tälläistä määrää rasvaa kehoon. 

Eroon niistä pääsen myös ihan helposti, jos niin päätän. 

En yhtä nopeasti, mutta yhtä helposti. 

Mä päätin itse pistää ne myrkyt ja ihran mun kehoon. 

Nyt mun vaan pitää tehdä niitä päätöksiä, joilla pääsen niistä eroon.

Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Niih. Tällä hetkellä olen itseeni äärimmäisen pettynyt. Tämä postaus sisältää itseinhoa ja ironiaa.

Vappu meni v***iks, ihan silleen huolellisesti. Sinänsä osasin sitä kyllä odottaakkin, mutta en sitä että näin pahasti pääsis ihan kaikki päin hanuria.

Torstaina oli vappuaatto. "Lapsivapaa" alkoi.
Sain kämpän siivottua, ja istahdin sohvalle. Teki ihan pirusti mieli tupakkaa. Annoin periksi ja menin tupakalle, koska olihan mun illalla joka tapauksessa tarkoitus tissuttaa muutama olut, silloin polttaisin kuitenkin, joten väliäkös sillä muutamalla tunnilla. Virhe.

Kun kerran aiemmin olin itseni kanssa tehnyt diilin siitä, että viihteellä ollessani voin tupakoida, mun olisi pitänyt pysyä siinä päätöksessäni. Mä en ollut vielä viihteellä, ja sitäpaitsi voiko muutaman oluen kittaamista kotisohvalla pitää viihteellä olona? Tässäkö vaiheessa mä alan keksimään itselleni muitakin porsaanreikiä, teenkö itselleni enemmän tilanteita jolloin se röökaaminen ois muka ok?

Nähtävästi kyllä, koska perjantaina olin sitä mieltä, että kyllä mä voin koko päivän polttaa, onhan tässä nyt lapsivapaata, ja illalla on tulossa vieraita, joten tuskin se muutama tunti tässä taas haittaa.

Se muutama tunti venähti siihen että poltin sunnuntai-iltaan asti. Torstaina, perjantaina ja lauantaina hyvinkin runsaasti, sunnuntaina enää neljä. Mutta jos olisin pysynyt alkuperäisessä päätöksessäni, siinä että poltan vain viihteellä ollessani, sovelluksen laskuri näyttäisi ihan eri lukemia kuin nyt.

Mikäli olisin jättänyt nyt ne "ylimääräiset" tupakat polttamatta, olisin jo jättänyt 800 tupakkaa polttamatta. Prkl että osaa ihminen olla ääliö. Nyt tupakanhimo on taas aivan valtavaa, ihan kuin silloin 6 viikkoa sitten kun aloitin. Puren sitkeästi purukumia, vaikka niin pirusti tekisikin mieli luovuttaa, heittää hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Mutta mä en voi tehdä niin.

Kovan kolauksen aiheutti myös tämän aamun punnitus.

Myönnän toki, että viime viikolla liikkuminen jäi vähiin, mutta syömistäni mielestäni tarkkailin, paitsi perseelleen menneen viikonlopun aikana. Osasin olettaa kyllä, että paino ei ole pudonnut, mutta en olettanut sen missään tapauksessa nousseen melkein kahta ja puolta kiloa!

Mutta eipä tuo ihme ole, säännöllisestä ruokailusta ei tietoakaan, ruuan laatu oli heikkoa, veden juonti jäi käytännössä kokonaan ja alkoholia tuli käytettyä kolmena iltana. Vaikka yhtä iltaa kohden alkoholia ei paljoa mennytkään, nousee juotujen annosten lukumäärä kohtalaisen huikeaksi kun sitä tissuttaa monena päivänä.

Viimeviikon liikunta oli sitä edelliseen viikkoon nähden ihan naurettavan vähissä. Oli päiviä, ettei askeleita tullut edes viittä tuhatta. Kymppitonni pitäisi mennä rikki joka päivä. Maanantain kahvakuulatreeni alkoi tiistaina lenkin aikana tuntua reisissä. Ja tuntuikin sitten sen verran hyvin että keskiviikon olin käytännössä kokonaan pois päältä.

Tiistaina 9635, keskiviikkona 6472, torstaina 4515, perjantaina 3546, lauantaina 4351 ja sunnuntaina peräti 2035 askelta.

30 947 askelta oli siis koko viikon saldo, joka on sellaiset parikymmentätuhatta vähemmän kuin parilla edellisellä viikolla. Ei ihan näytä sellaisen ihmisen liikuntatasolta joka koittaa pudottaa painoa.

Aktiivisuusrannekkeessani on myös laskuri, joka mittaa hapenottokykyäni, lukema oli siinä sentään hieman tullut ylöspäin. Kuntotasoni on edelleen heikko, ja vastaa itseäni reilusti vanhemman ihmisen kuntotasoa, mutta edes jossain näkyy tähänastinen ponnisteluni. Aiempi lukemani oli 28, joka vastasi noin 70-vuotiaan kuntoikää.

Mutta nyt on taas aika ottaa pää pois hanurista ja lopettaa itsesäälissä rypeminen. Otan tästä taas opikseni, yhden päivän tissuttelun jälkeen ei ole ongelmaa, mutta kolmen päivän jälkeen alkaa uusi helvetti. Ei ole sen arvoista tämä. Mä halusin voida paremmin, en huonommin. Mä pystyin parantamaan vointiani viiden viikon ajan melko mallikkaasti, mä pystyn siihen jatkossakin. Mä feilasin, mutta en lannistu. Virheiden kautta voittoon.

" Et ole epäonnistunut jos vielä yrität"