Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Niih. Tällä hetkellä olen itseeni äärimmäisen pettynyt. Tämä postaus sisältää itseinhoa ja ironiaa.

Vappu meni v***iks, ihan silleen huolellisesti. Sinänsä osasin sitä kyllä odottaakkin, mutta en sitä että näin pahasti pääsis ihan kaikki päin hanuria.

Torstaina oli vappuaatto. "Lapsivapaa" alkoi.
Sain kämpän siivottua, ja istahdin sohvalle. Teki ihan pirusti mieli tupakkaa. Annoin periksi ja menin tupakalle, koska olihan mun illalla joka tapauksessa tarkoitus tissuttaa muutama olut, silloin polttaisin kuitenkin, joten väliäkös sillä muutamalla tunnilla. Virhe.

Kun kerran aiemmin olin itseni kanssa tehnyt diilin siitä, että viihteellä ollessani voin tupakoida, mun olisi pitänyt pysyä siinä päätöksessäni. Mä en ollut vielä viihteellä, ja sitäpaitsi voiko muutaman oluen kittaamista kotisohvalla pitää viihteellä olona? Tässäkö vaiheessa mä alan keksimään itselleni muitakin porsaanreikiä, teenkö itselleni enemmän tilanteita jolloin se röökaaminen ois muka ok?

Nähtävästi kyllä, koska perjantaina olin sitä mieltä, että kyllä mä voin koko päivän polttaa, onhan tässä nyt lapsivapaata, ja illalla on tulossa vieraita, joten tuskin se muutama tunti tässä taas haittaa.

Se muutama tunti venähti siihen että poltin sunnuntai-iltaan asti. Torstaina, perjantaina ja lauantaina hyvinkin runsaasti, sunnuntaina enää neljä. Mutta jos olisin pysynyt alkuperäisessä päätöksessäni, siinä että poltan vain viihteellä ollessani, sovelluksen laskuri näyttäisi ihan eri lukemia kuin nyt.

Mikäli olisin jättänyt nyt ne "ylimääräiset" tupakat polttamatta, olisin jo jättänyt 800 tupakkaa polttamatta. Prkl että osaa ihminen olla ääliö. Nyt tupakanhimo on taas aivan valtavaa, ihan kuin silloin 6 viikkoa sitten kun aloitin. Puren sitkeästi purukumia, vaikka niin pirusti tekisikin mieli luovuttaa, heittää hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Mutta mä en voi tehdä niin.

Kovan kolauksen aiheutti myös tämän aamun punnitus.

Myönnän toki, että viime viikolla liikkuminen jäi vähiin, mutta syömistäni mielestäni tarkkailin, paitsi perseelleen menneen viikonlopun aikana. Osasin olettaa kyllä, että paino ei ole pudonnut, mutta en olettanut sen missään tapauksessa nousseen melkein kahta ja puolta kiloa!

Mutta eipä tuo ihme ole, säännöllisestä ruokailusta ei tietoakaan, ruuan laatu oli heikkoa, veden juonti jäi käytännössä kokonaan ja alkoholia tuli käytettyä kolmena iltana. Vaikka yhtä iltaa kohden alkoholia ei paljoa mennytkään, nousee juotujen annosten lukumäärä kohtalaisen huikeaksi kun sitä tissuttaa monena päivänä.

Viimeviikon liikunta oli sitä edelliseen viikkoon nähden ihan naurettavan vähissä. Oli päiviä, ettei askeleita tullut edes viittä tuhatta. Kymppitonni pitäisi mennä rikki joka päivä. Maanantain kahvakuulatreeni alkoi tiistaina lenkin aikana tuntua reisissä. Ja tuntuikin sitten sen verran hyvin että keskiviikon olin käytännössä kokonaan pois päältä.

Tiistaina 9635, keskiviikkona 6472, torstaina 4515, perjantaina 3546, lauantaina 4351 ja sunnuntaina peräti 2035 askelta.

30 947 askelta oli siis koko viikon saldo, joka on sellaiset parikymmentätuhatta vähemmän kuin parilla edellisellä viikolla. Ei ihan näytä sellaisen ihmisen liikuntatasolta joka koittaa pudottaa painoa.

Aktiivisuusrannekkeessani on myös laskuri, joka mittaa hapenottokykyäni, lukema oli siinä sentään hieman tullut ylöspäin. Kuntotasoni on edelleen heikko, ja vastaa itseäni reilusti vanhemman ihmisen kuntotasoa, mutta edes jossain näkyy tähänastinen ponnisteluni. Aiempi lukemani oli 28, joka vastasi noin 70-vuotiaan kuntoikää.

Mutta nyt on taas aika ottaa pää pois hanurista ja lopettaa itsesäälissä rypeminen. Otan tästä taas opikseni, yhden päivän tissuttelun jälkeen ei ole ongelmaa, mutta kolmen päivän jälkeen alkaa uusi helvetti. Ei ole sen arvoista tämä. Mä halusin voida paremmin, en huonommin. Mä pystyin parantamaan vointiani viiden viikon ajan melko mallikkaasti, mä pystyn siihen jatkossakin. Mä feilasin, mutta en lannistu. Virheiden kautta voittoon.

" Et ole epäonnistunut jos vielä yrität"