Long time no seen, vai miten se meni.
Kesä tuli ja meni, kuten myös mun edellinen lopettamisyritys. Koko kesän tupakoin ihan entiseen malliin, oikein hyvästä alusta huolimatta. Mä olin oikeesti ihan hitokseen typerä, mä olisin pystynyt olemaan ilman, mutta en halunnut olla.
Mutta niinhän sitä sanotaan, että epäonnistuminen on onnistunut jos opitaan virheistä. Mä luulen oppineeni, mä luulen tietäväni isoimmat kompastuskiveni nyt. Se olenko oikeassa, selviää sitten aikanaan.
Erä kaksi lopettamisyritystä starttasi tänään.
Tällä kertaa kokeilen ensin vähentämisen kautta, vaikka sinänsä jo tässä vaiheessa luulen, että se ei tuu mulla onnistumaan. Se on paskamainen lähtökohta, mutta hei, never know.
Tänään on mennyt neljä tupakkaa. Se on pirusti vähemmän kun aiemmin. Todennäköisesti illalla ennen nukkumaanmenoa poltan viidennen. Nikotiinikorvausvalmisteet on käytössä taas, ja joka kerta kun tekee tupakkaa mieli pakotan itseni odottamaan hetken. Jos hetken päästä edelleen tuntuu siltä, niin poltan sen tupakan. Tänään ainakin olen saanut tupakasta tarpeekseni jo ennen kun rööki on edes puolivälissä.
Tällä kertaa en päivittele blogia päivittäin, tavoite olisi päivittää viikoittain. Mä starttasin viimeksi ihan liian lujaa, kehitin itselleni liikaa projekteja pitääkseni itseni kiireisenä. Tällä kertaa iisimmin, toivottavasti muutaman viikon kuluttua taas savuttomana =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti