Täytyy myöntää, en ois ikinä uskonu että mä kirjotan oikeesti kolmannen viikon savuttomuudesta.
En ois uskonu että koen edes sitä kolmatta savutonta päivää, saati sitten kolmatta viikkoa.
Mutta niin se nyt vaan on, tää akka on ollu tupruttelematta nyt kolme viikkoa. Oho.
Ja vaikkei se savuttomuus nyt välttämättä ole kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan ollutkaan täydellistä, niin olen ihan helvetin ylpeä itsestäni. Mä en ole koko kolmen viikon aikana polttanut ainuttakaan tupakkaa niiden "sallittujen" tupakoiden lisäksi jotka poltin viime perjantaina olutta naukkaillessani.
Tähän viikkoon mahtui helppoja ja ei niin helppoja päiviä. Välillä tupakanhimo oli luokkaa "notäämeneetästihajustohi" ja välillä sitte taas "vttustanamärevinkohtajoltainpäänirtijosensaaröökiä".
Lapset alkaa turhautumaan kun ei pääse kouluun/päiväkotiin, turhaudun kun katson turhautuneita lapsiani. Koitan keksiä tekemistä, jos jonkunlaista puuhaa, mutta mikään ei jaksa kauaa kiinnostaa.
Kun kaikki temput ja niksit on kokeiltu, ja todettu toimimattomiksi, tekisi mieli istahtaa ulos rappuselle ja sytyttää tupakka. Tarvitsisin hetken rentoutumiseen. Nyt se pitää kuitenkin hoitaa muutoin kuin tupakoinnilla, keitän kahvit ja avaan smoke free- sovelluksen kännykästä ja mietin mitä olen jo saavuttanut.
Viereisessä ruudussa neljä henkilöä autonsa vieressä tupakoimassa, ja mulla koko kärryllinen kasseja lastattavana autoon. Ai saatana, paljonko teki mieli pummata rööki, mutta apinanraivolla vaan pussit takaluukkuun ja itse möhisemään penkin ja ratin väliin inhalaattorin kanssa. Miks ton röökin pitää edelleen mun mielestä haista hyvälle?
Perjantaina siivosin terassin. Pesin ja puunasin, hinkkasin ja järjestelin. Pari tuntia hääräiltyäni naapuri pölähtää paikalle, rööki huulessa tietysti. Mun silmät ei tahdo irrota tupakasta, nuuskuttelen ilmaa. Kyllä maistuis itellekki, taistelen jotten pummaa naapurilta röökiä. Hengitän syvään, ja huomaan että taas henki kulkee kevyemmin. Naapuri saa pitää röökinsä, emmä sitä tartte. Nappaan inhalaattorin taskusta, vedän pari imua ja jatkan keskustelua naapurin kanssa, nyt katsekontaktilla häneen, eikä tupakkaan. Jes, tästäkin selvitty!
Kaikenkaikkiaan ajattelin että tämä tulee olemaan vielä vaikeampaa kuin mitä se on ollut. On tässä ollut tilanteita, kun olen ollut todella lähellä sitä pistettä että sorrun, mutta tahdonvoimalla niistä olen aina selvinnyt. Mä luulen, että jos olisin hävittänyt kaikki tupakat kotoa, mä olisin sortunut helpommin. Kuulostaa hassulta, mutta mä olen tosiaan aina mennyt pitkin seiniä jos röökit ovat olleet loppu, tai lopussa. Nyt sitä on, ja mä olen päättänyt etten polta kuin tietyissä tilanteissa, joten en ole tehnyt tavallaan totaalista kieltoa itselleni asiasta. Täysi kielto voisi olla mulle liian hankalaa. En tiedä, toimiiko tää pidemmän päälle, enkä tiedä toimisiko tämä muilla. Mutta nyt toimii ilmeisesti ihan hyvin. En mä ees ajattele noita röökejä tuolla jemmassa, en oo oikeastaan ajatellut niitä edes noina heikkoina hetkinä. Mutta jos niitä ei olisi, luulen että mä lähtisin helpommin röökiä ostamaan, ja kun sitä vartavasten lähtisin ostamaan niin varmasti myös polttaisin.
Purkkaa menee nyt vaihtelevasti, välillä menee päivässä vaan kolme, välillä on mennyt kuusikin. Inhalaattoria imuttelen koiraa ulkoiluttaessa, puhelimessa puhuessa ja usein ruuan jälkeen. Ne on mulle ollut ne pahimmat tilanteet olla ilman tupakkaa. Laastareita en juuri enää ole käyttänyt, koska ne nyt ei vaan perhana soikoon pysy vaikka mitä tekis. Ei ainakaan mulla. Jos jollain on hyvä vinkkivitonen, niin mielelläni otan vastaan.
Tänään on hyvä fiilis. Kun tämän tekstin saan nippuun, alan siivoilemaan ja vois vaikka leipoa. Energiatasot on hyvät, eilen tuli vähän moikattua kuntopyörääkin. Aiemmin vartin jälkeen meinas happi loppua, nyt meni puoli tuntia ihan kivuttomasti. Tästä on hyvä jatkaa. Tyytyväinen on hän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti