Minulla on tunnustettavaa...

Tänään on vaikea päivä. Oon ollut hereilläkin vasta pari tuntia, mutta perhana soikoon että nyt on oikeasti vaikeaa. Mun tekee ihan helvetisti mieli röökiä. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta terassille, kyllä siinä nyt kehtais istua kera kahvikupposen ja tupakan. Mutta ei, en tee sitä.

 Eilen repsahdin. Monen mielestä myös perjantaina repsahdin.

Perjantaina oli oluella osuutta asiaan, ja kuten aiemminkin olen täällä kirjoittanut, olen antanut itselleni luvan ns. viihdetupakointiin. Perjantai-ilta kului korttia ja yatsya pelaten, kotona tietysti. Olutta tuli siinä sivussa naukkailtua, ja tottakai tupakkaakin meni. Kymmenkunta tupakkaa illan aikana poltin, vaikka se maistuikin ihan hemmetin pahalta, mutta tuntui silti valitettavasti hyvältä. Jokseenkin mielipuolista saada mielihyvää itsensä turmelemisesta, mutta niin se vain oli. En koe että ihan lähitulevaisuudessa mulla on mitään mahdollisuutta lopettaa viihdetupakointia. Ellen sitten koittaisi vaihtaa sitä vaikka sähkötupakkaan, mutta siitä mulla on vielä melko negatiivinen mielikuva. Tai en sano että negatiivinen, luulen että mun pitää vaan perehtyä asiaan paremmin.

Mutta se lauantai, se oli repsahdus. Kertaa neljä.

Lauantaina meni ihan hyvin alkuiltaan saakka, mutta sitten päätettiin lähteä isännän kanssa ajelulle. Ihan vaan siis päämäärättömästi pörräilemään autolla sinne tänne. Autossa apukuskin puolella istuminen ei sitte enää ollutkaan mun päälle se hyvä juttu, liian vähän tekemistä, liikaa aikaa miettiä röökiä. Joten tulihan siinäkin sitten pistettyä tupakaksi, vaikkei mun pitänyt polttaa kuin viihteellä ollessa. Saakeli.
Toisaalta, se oli vain neljä röökiä illan aikana, ei se nyt mikään maailmanloppu ole. Mutta lipsahdus silti. Rikoin periaatteitani, ja kun niitä on kerran rikottu niin kynnys sen uusimiseen on matalalla. Nyt täytyy oikeesti tsempata.

Tänään on v***n vaikeaa, tupakkaa tekee ihan saakelisti mieli. Raivolla näpytän tekstiä ja jäystän nikotiinipurkkaa, mietin niitä kaikkiä syitä miksi lopetan ja kaikkia niitä muutoksia joita olen jo huomannut. Yli 500 tupakkaa on jäänyt polttamatta, huomenna tulee kuukausi täyteen.

Mä en saa olla itselleni nyt liian tiukka, mutten myöskään liian lepsu. Mä oon saavuttanut jo nyt paljon. En anna eilisen idiotismin tulla sen tielle. Siitä että mulla on tänään näin vaikeaa saan syyttää vain ja ainoastaan itseäni. Otan tämän oppituntina, pidän tämän mielessä kun seuraavan kerran meinaan lipsahtaa. Ja nyt otan sen alkutaipaleella hyväksi koetun keinon käyttöön ja painun näpyttelemään timanttityötä. Jos nyt otan sen kahvikupin käteen ja menen terassille, olen askeleen lähempänä uutta repsahdusta. Jos mä oon pystynyt tähän jo kuukauden, pystyn perhana tänäänkin!